Nyt on koittanut sopiva aika kirjoittaa viimein artikkeli, jonka kirjoittamista pohdin jo tammikuussa. Päätin, että blogini saa toistaiseksi pysyä vuodatuksessa, mutta noudatan tietynlaista varovaisuutta jatkossa ja jos ongelmia ilmenee lisää, blogi saa muuttaa toiseen paikkaan. Nyt kuitenkin itse asiaan, eli Dragon Age -sarjan toisen pelin, Dragon Age II:n, arvosteluun;

Dragon Age II (jatkossa kirjoitan DA2) on nimensä mukaisesti BioWaren luoman pelisarjan toinen osa, joka julkaistiin jo kaksi vuotta sarjan ensimmäisen pelin, Dragon Age: Originsin (DAO), jälkeen. Ne, jotka videopelien kehityksestä jotain tietävät, ymmärtävät, että tuollainen julkaisuaikataulu ei yleisesti ottaen lupaa hyvää. Laadukkaan videopelin suunnittelu ja kehittäminen kun ei ole mikään aivan kevyt ja nopea prosessi vaikka taustalla olisikin valtava studio ja tiimi. Siinä missä DAO sai aikanaan osakseen ylistystä sekä kriitikoilta, että pelaajilta, DA2:ta ei otettu vastaan kovin lämpimästi. Niinpä DA2 onkin pelisarjan eniten mielipiteitä jakava osa. Silti se on monille tärkeä ja jotkut pitävät siitä jopa eniten, mutta itse en pelaajana näihin henkilöihin lukeudu. Pelisarjan osana se on kyllä ihan kelpo peli, mutta yksittäisenä pelinä se ei olisi häävi, enkä olisi jaksanut luultavasti edes pelata sitä, jollei ensimmäinen peli olisi tehnyt minuun valtavaa vaikutusta ja sytyttänyt halua jatkaa pelisarjan parissa. Kiirehditty julkaisu, omituiset ensimmäisestä sarjan osasta selvästi muuttuneet rpg-elementit ja moni muu asia tekivät DA2:sta edeltäjäänsä verrattuna hyvin erilaisen pelin. Kun DAO:n monet fanit pääsivät innoissaan pelaamaan jatkoa pelisarjan ensimmäiselle, rakastetulle osalle, odotukset olivat korkealla ja pettymys saattoi olla karvas. Näin kävi omallakin kohdallani.

Dragon Age II on pelisarjan musta lammas, mutta toisaalta Dragon Age: Origins asetti riman korkealle

Tähän väliin haluan kuitenkin mainita, että DA2 on viihdyttävä, paikoin ihan mukavakin pelikokemukseltaan ja DAO:n tapaan, jälleen täynnä hyvin kirjoitettuja hahmoja. Silti se ei yllä ensimmäisen pelin tasolle, mutta olen aina koittanut antaa armoa pelille jo sillä, että sen älytön tuotantoaikataulu on ollut kohtuuton ja pelistä olisi varmasti haluttu tehdä parempi. Näen myös, että DA2 on puutteistaan huolimatta osa pelisarjaa, joka on kuitenkin kokonaisuudessaan aivan mahtava. DA2 antaa myös pohjaa sarjan seuraavalle pelille, Dragon Age Inquisitionille (DAI). Siispä, tämän artikkelin ei ole tarkoitus mollata DA2:ta, vaikka rakentavaa kritiikkiä siitä esitänkin. Ja tässäkin pelissä on paljon hyvää, mihin aion myös palata artikkelissa myöhemmin. Nyt kuitenkin siirryn kertomaan pelin asetelmasta ja tarinasta, myöhemmin myös hahmoista, mutta kuten DAO:n artikkelinkin kanssa, hahmoesittelyt jäävät loppupuolelle, jolloin ne voi jättää helpommin lukematta näin halutessaan.

Tässä kohtaa on myös hyvä mainita, että olen selittänyt osan pelin termistöstä (esim. companion = pelaajan tiimissä mukana kulkeva liittolainen) jo Dragon Age: Origins -artikkelissa, enkä ala kirjoittaa aivan jokaisen termin kuvausta uudelleen. Koitan kuitenkin kirjoittaa teksin suurin piirtein niin, ettei ole välttämätöntä lukea pelisarjan ensimmäiseen osaan liittyvää artikkelia. Artikkeli löytyy kuitenkin täältä, mikäli haluat siihen perehtyä.

DA2:ssa pelaajan oma hahmo on Hawke (sukunimi), Thedasissa riehuvaa sotaa perheensä kanssa pakoon lähtenyt ihminen, joka on pelaajan valinnasta riippuen mies tai nainen. Edellisestä pelistä tutut classit ovat jälleen valittavissa; warrior, rogue tai mage. DAO:sta poiketen pelaaja ei kuitenkaan pääse valitsemaan hahmon taustatarinaa tai rotua; hahmo on aina ihminen, Hawke-suvun jäsen ja hänellä on yksi ja ainoa taustatarina. DA2:n alussa Hawke pakenee äitinsä, siskonsa ja veljensä kanssa demonisia Darkspawn-joukkoja pyrkien kohti Kirkwallin kaupunkia, josta voisi löytyä suoja turvapaikkaa hakeville. Pelin tarinan kertojaäänenä toimii silloin tällöin eräs pelin companion-hahmoista, Varric. Jo pelin alussa Hawke törmää yhteen companion-hahmoon, Avelineen, ja hänen mukanaan kulkevat sisarukset toimivat myös companioneina. Muut companionit astuvat tarinaan mukaan pikku hiljaa, kuitenkin melko varhaisessa vaiheessa. Joukko on kirjava ja kuten DAO:ssa, jokaisella hahmolla on oma taustatarinansa ja luonteensa.

Viimeisimmän pelikertani nais-Hawke, classiltaan mage

Tarinaa liikaa paljastamatta, Kirkwalliin päästyään Hawke pyrkii löytämään paikkansa uudessa ja oudossa kaupungissa, yrittää elättää perheensä ja edes pärjätä jotenkin. Kaupungissa vallitsee kireä poliittinen tilanne, kun qunari-rodun joukkio on pakkautunut yhteen kaupunginosaan ja kaupungissa on myös liikkeellä vaarallista liikehdintää mitä tulee taikuuteen ja verimagian, hyvin tuomittavan taikamuodon, käyttämiseen. Pelaaja/Hawke joutuu ratkomaan niin pieniä kuin suurempiakin ongelmia. Alkuun on kerrytettävä rahaa, joka mahdollistaa tutkimusmatkan ja vaurauden tavoittelun vaarallisessa, Darkspawneja kuhisevassa Deep Roads -tunnelistossa. Jotta Hawke voi lähteä matkaan, pelaajan tulee tehdä aikamoinen kasa questeja ja kerätä kasaan sopiva poppoo, joka uskaltaa lähteä riskialttiille reissulle. Tarinan edetessä mukaan tulee paljon uusia npc-hahmoja, companionien pyyntöjä ja erilaisia selkkauksia. Hawke ja hänen ystävänsä sekaantuvat monenlaiseen sotkuun, joskus haluamattaan ja joskus omasta tahdostaan.

Qunari-rodun (joka sai pelisarjan toisessa osassa jostain syystä sarvet) läsnäolon uhka ja Kirkwallin poliittiset haasteet ovat hyvin keskeinen osa pelin teemaa. Toisin kuin DAO:ssa, DA2 sijoittuu pääasiassa vain Kirkwallin kaupunkiin, eikä Hawke ole yhtä eeppisellä "pelastan maailman" -seikkailulla, kuin DAO:n protagonisti

DA2 eroaa jonkin verran gameplayltaan edeltäjästään; esimerkiksi taistelusysteemiä on muokattu paljon nopeatempoisemmaksi ja omasta mielestäni hirvittävästi helpommaksi. Tuntuu, ettei ole melkein mitään väliä, mitä sählää ja kokeilee, asiat menevät suhteellisen helposti maaliin. DAO oli armottomampi, vaati taktikointia pelin pause-ominaisuuden hyödyntämistä. DA2 taas ei juuri moista vaadi, vaikka pelin saakin halutessaan pauselle. Tappelu on melkoista sekamelskaa, enkä siitä liiemmin nauttinut. Oma mage-hahmoni heitteli ympäriinsä tulimyrskyjä ja -palloja siihen malliin, ettei tilanteesta usein saanut mitään selkoa. Yleensä tappelussa pärjäsi myös turhan helposti kykyjä sen kummempia miettimättä spämmäämällä. Hardilla pelaaminen toi peliin vähän haastetta, mutta lopulta laskin vaikeustasoa, koska vaikeampi taso teki lähinnä vihollisista kestävämpiä ja halusin pelin vaan etenevän nopeasti, joten miksipä ei, varsinkin kun tämä pelikerta oli jo toinen.

Tyypillinen esimerkki siitä, miten kaoottiselta peli näyttää tappelun tiimellyksessä

Pelin rpg-ominaisuudet puolestaan, ne eivät myöskään ole enää samanlaiset, kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Valmis hahmo ei anna paljoa joustoa roolipelaamiselle ja jotkut pelin valinnat taas eivät ole kovin kiehtovia. Voit esimerkiksi aika selkeästi asettua maageja puolustavaksi tai rajoittavaksi hahmoksi. Teoilla ei myöskään välttämättä ole kovin isoja seurauksia, koska tietyt asiat tapahtuvat joka tapauksessa, valitsit sitten mitä tahansa. Mitä tulee companioneihin, saat suututtaa heidät, mutta tällöin saat vaan rivalry-suhteen, joka ei esimerkiksi ole este romanssille. Hieman hämmentävää.

Kuten DAO:ssa, tässäkään pelissä et voi miellyttää kaikkia companioneita. Erityisesti maagien vapauteen tai hallitsemiseen liittyvät valinnat ilahduttavat tai suututtavat porukkaa

Se, että hahmo on ääninäytelty, vaikutti todella paljon pelikokemukseen. DAO:n tekstipohjainen oman hahmon vastausten ja kysymysten valitseminen teki dialogista erilaista. Ensinnäkin, teksti kertoo kirjaimellisesti sen, mitä hahmo sanoisi. DA2:ssa valitset vastauksen muutamasta vaihtoehdosta ja toivot, ettei hahmo sanokin jotain poskettoman loukkaavaa tai jotain aivan muuta, kuin ajattelisit Hawken sanovan. Valittavissa on yleensä vaihtoehto kolmen puhetyylin setistä, joihin sisältyy seuraavanlaisia vaihtoehtoja; diplomaattinen, auttavainen, vitsaileva, hurmaava, aggressiivinen tai suora. Osa valinnoista tähtää myös tiettyyn toimintaan, eli vaikkapa valintaan tai hyökkäämiseen. Omat valintani olivat yleensä diplomaattisia tai auttavia (yllätys yllätys, kun pelaan yleensä hyvis-hahmolla). Sen kerran kun erehdyin valitsemaan vitsailevan vastauksen, kaduin yleensä valintaani. Todistin pelatessani esimerkiksi tilanteen, jossa Hawke heitti vitsikkään sarkastisen kommentin erään npc:n läheisen kuolemasta ja voi hyvä ihme, en nyt ehkä pelaajana kuitenkaan tuollaista törkyä osannut odottaa. Flirttailu-dialogi taas on paikoin niin jäätävän vaivaannuttavaa, että hautasin välillä kasvoni käsiini silkasta myötähäpeästä. On toki hienoa, että Hawke on suora tyyppi eikä turhia kainostele (ehkä se on osa hahmon luonnetta), mutta siinä vaiheessa kun ensimmäinen tietylle hahmolle heitetty flirttaileva kommentti on luokkaa, "Tuo selittää, miksi olet noin seksikäs ilmestys", ja hahmon companionit vielä seisovat selän takana tätä awkwardia tilannetta todistamassa, en voi muuta kuin irvistää ja perään nauraa. Ollaan menty kauas DAO:n (pääosin) ujosti ja hempeästi alkavasta flirttailusta. DA2:n pelaajahahmo ei turhia ujostele, vaan on valmiina iskemään romansseihin valmiita companioneita niin, ettei jää paljoa arvailun varaan, mitä tämä heistä ajattelee. Tässä kohtaa voikin myös mainita; kaikki romance-hahmot ovat bi-seksuaaleja dlc:n mukana tulevaa hahmoa lukuun ottamatta. Meininki siis voi olla aika railakasta, vaikka tietyt valinnat täytyy lyödä lukkoon.

Hawken boss lady -jengi

DA2:n kanssa itseäni turhauttivat myös muun muassa kopioidut alueet, joita käytetään moneen kertaan eri questeissa. Turhia ja samankaltaisia questeja myös riitti vaikka muille jakaa, mutta tämä ongelma on kyllä läsnä myös DAI:ssa, eli kiire ja tietynlainen laiska meininki ovat varmaan ilmiön taustalla. Ymmärrettävää toki, koska jälleen kerran, toivottoman tiukka aikataulu. Mutta herää lähinnä kysymys, miksi ihmeessä DA2 sitten piti puskea ulos niin vauhdilla? EA:n ahne meninki on varmasti yksi taustatekijä, mutta mikä järki on tehdä pelejä, jotka pahimmillaan sössivät hyvin alkaneen pelisarjan maineen niin, ettei ketään kiinnosta ostaa sen seuraavaa osaa? Muistan olleeni hieman peloissani, kun aloitin DAI:n pelaamisen, koska DA2 jätti hataran uskon siihen, että pelisarja voisi vielä nousta takaisin jaloilleen. Onneksi pelkoni oli aiheeton, vaikkei DAI mikään täydellinen peli olekaan.

Entä sitten DA2:n hyvät puolet? Vaikka DAO:n companionit asettivat riman korkealle, tässäkin pelissä on monta hyvin kirjoitettua hahmoa, joista aidosti pidän. Heidän taustaansa tai ongelmiinsa liittyvät questit ovat myös aidosti mielenkiintoisia. Hahmojen välistä jutustelua (party banter) on runsaasti ja se tuo hyvin ilmi hahmojen välisiä mielipide-eroja, toisaalta myös kunnioitusta tai ajan kanssa muodostuvaa ystävyyttä. Iso osa pelin paikoin aivan maniniosta huumorista tulee esiin juurikin hahmojen välisen dialogin kautta. Vaikka DA2 on paikoin puuduttavakin, hyvät hahmot antavat kuitenkin syyn pelata sitä ja sietää pelin puutteita. Ja kuten DAO:ssa, varsinkin osa companioneista on aidosti olennaisia myös pelin päätarinan kannalta.

Pelin pääteema, useankin asian saralla kireä poliittinen tilanne, on mielestäni kiinnostava teema, vaikkei se ole sitä mitä olisin odottanut ensimmäisen pelin jälkeen. Siinä on kuitenkin kiinnostavia moraalin harmaita sävyjä, jonkin verran vaikeita valintoja ja kiehtova ongelma, kuinka valita "oikeita" valintoja, kun lopulta ne näennäisesti oikeatkaan valinnat eivät ole ongelmattomia. Lisäksi pelin lineaarisuus ja lyhyempi kesto ovat pelille eduksi. Jos se olisi ollut paljon pidempi ja tungettu täyteen filleriä (mihin DAI valitettavasti sortuu enemmän), olisin luultavasti menettänyt mielenkiintoni ja jättänyt pelin kesken. DA2 on pelisarjan nopeiten läpi pelattavissa oleva peli. Toisella pelikerralla tykitin sen läpi aika kovalla vauhdilla, koska halusin kiirehtiä sarjan seuraavaan osaan. Ja se on ihan ok, koska joihin peleihin haluaa uppoutua pitkäksi aikaa, toisiin ei.

Pieni maininta vielä dlc-sisällöstä! Tajusin myös, etten ole maininnut ollenkaan DAO:n lisäosaa sen artikkelissa, mutta ehkä senkin asian voin vielä joskus korjata vaikka erillisellä artikkelilla. DA2:n dlc:t ovat ihan hyviä ja niistä huomaa, että ne on ehditty tehdä paremmalla aikataululla. Suositeltavassa järjestyksessä viimeisenä pelattava dlc, Legacy, on myös siitä kiinnostava, että sen tarinassa on jotain olennaista DAI:n kannalta. Mutta ehdoton peukku lisäsisällölle! Yksi pelin companioneista on tosiaan myös peräisin dlc-sisällöstä.

Tähän artikkeliin en aio sisällyttää tarkempia juonipaljastuksia, koska en koe, että juonta tarvitsisi sinänsä edes avata enempää. Sen sijaan haluan kuitenkin esitellä jälleen pelin companion-hahmot, joiden kuvat ja esittelytekstit koostan seuraavaksi hieman erilleen, jotta ne voi myös jättää huomiotta. Artikkelin loppupäästä löytyvät tuttuun tapaan vielä pelille antamani arvosana tähtinä ja perustelut.

***

Hahmokuvaukset, älä lue jos et halua tietää hahmoista mitään!

 

 

 

 

 

 

 

 

Anders

"I'm setting out milk! I miss having a cat around, but I think the refugees have scared them all off... Or... Maybe eaten them..."

Anders on Circle-tornista (selitetty tarkasti DAO-artikkelissa, mutta siis DA-maailmassa maageja rajoittava ja hallitseva systeemi ja paikka) useampaankin otteeseen karannut maagi-ihminen. Hänet kohdattiin jo DAO:n lisäosassa (Awakening) ja tuolloin Anders hurmasi monia pelaajia leikkimielisellä luonteellaan, rakkaudellaan kissoja kohtaan ja hassunkurisilla heitoillaan. Ikävä kyllä Anders kävi läpi DA2:ssa melkoisen muutoksen, sillä Awakeningista tuttu vekkuli Anders ei ole enää kovinkaan vekkuli. Lisäksi ääninäyttelijä vaihtui, koska Andersia alunperin ääninäytellyt mies oli isossa roolissa pelisarjan toisena hahmona, mikä olisi aiheuttanut oudon tilanteen, jos hän olisi näytellyt DA2:ssa myös Andersia. Muistan iloineeni kun kuulin, että Anders on DA2:ssa ja vielä romantiikan vaihtoehtona, ohhoh! Anders olikin minun ensimmäisen pelikertani romance-valinta. Ikävä kyllä Anders oli kuitenkin muuttunut melankoliseksi ja kaunaa kantavaksi hahmoksi, osittain erinäisten juonellisten syiden takia, joita en tässä paljasta. Niinpä romanttinen tarinakin oli hyvin erilainen, kuin mitä sen olisi voinut kuvitella olevan. Andersille maagien oikeudet ovat ehdoton ja mustavalkoinen asia, joten Hawke voi saada äkkiä vihat häneltä niskaansa, jos valinnat eivät kohtele maageja reilusti. Pidän Andersista, mutta kuvatekstissä näkyvä quote oli harmi kyllä aika satunnainen hetki muuten kovin kyynisen ulosannin joukossa. Andersin ja muiden hahmojen jutustelut toivat kylläkin enemmän esiin sitä huumorintajua, jota hahmolla on onneksi DA2:ssa edelleenkin.

 

Fenris

"Ah, here we are at the center of power. Smell the oppression, everyone!"

Fenris on erikoisilla lyrium-tatuoinneilla ja sen ansiosta myös erikoisilla voimilla varustettu haltija-warrior. Hänen taustansa on raju, sillä hän on omistajaltaan karannut orja. Fenris on luonteentaan hyvin kärttyinen, emohtava ja sarkastinen. Hän ei voi sietää sitä, että maageille annetaan liikaa vapauksia ja valtaa, ja tähän mielipiteeseen hänellä on omat syynsä. Fenris ja Anders ovatkin kuin kissa ja koira. Näiden kahden mielipiteet ja Hawken toimintaan reagointi ovat käytännössä aivan päinvastaisia. Siispä, jos haluat olla molemmille mieliksi, näitä kahta ei kannata pitää matkassa mukana samaan aikaan, vaikka rivalry-suhdekin on toki olemassa. Vaikka Fenris vaikuttaa kovalta, kylmältä ja vihaiselta hahmolta, hän on kuitenkin kuorensa alla hyvinkin empaattinen ja järkevä. Romance taas, olisin sen kovasti halunnut nähdä, mutta sattuneista syistä pelin romantiikka-meininki on niin villiä, että tietynlaisia mokia voi sattua, hups. Jokin Fenrisissä myös harmitti ja ärsytti itseäni, ehkä juuri tietynlainen kylmäkiskoisuus. Lisäksi pelaajana puolustan yleensä maagien oikeuksia, joten Fenrisiä ei ollut helppo miellyttää. Hahmo on kuitenkin yksi pelin kiinnostavimmista ja Fenris taitaa myös olla pelin suosituin romance-vaihtoehto niin nais- kuin mies-Hawkella.

 

Isabela

"Aww... An empty chest is like an empty bed. What a waste!"

Isabela on kahdella aseella taisteluun erikoistunut rogue-nainen, johon törmätään lyhyesti jo DAO:ssa. Rääväsuinen merirosvo-kapteeni ei ole mikään hissukka, mutta turhankin roisi meno oli varsinkin alkuun itselleni hieman pois luotaan työntävää. Isabela on myös kirjoitettu korostetun seksuaaliseksi hahmoksi, niin puheenaiheidensa kuin myös ulkonäkönsä ja vaatetuksensa osalta. Vaatetusasiaa on korjattu jopa modeilla, koska ihan oikeasti, Isabela taitaa olla koko pelisarjan esineellistetyin hahmo. Omalla Hawkellani on ollut romanssi myös hänen kanssaan, vaikken turhan flirtistä tyylistä alkuun välittänytkään. Isabelaan paremmin tutustuessa hahmosta alkaa kuitenkin paljastua uusia kerroksia, mikä on mahtava juttu. Tietynlainen kovapäinen ja rohkea käytös on myös jollain tapaa ihailtavaa. Isabela on vahva naishahmo, vaikka moraaliltaan hieman kiero ja arveluttava. En pitänyt ensin Isabelasta ollenkaan, mutta lopulta pidin hänestä aika paljon. Ja tällaiset hahmojen kasvutarinat ovat yksi syy siihen, mikä tekee DA-sarjan peleistä mielenkiintoisia.

 

Merrill

"I keep getting lost here. The last time I went to the market by myself, it took me four hours to find my way home."

Merrill on Dalisf elf -klaanista Hawken joukkoon liittyvä haltija-maagi, jonka ujo, hieman naiivi ja viaton luonne herättävät varsinkin muissa companioneissa huvitusta, mutta myös sympatiaa. Silti Merrillillä on myös omituinen ja hyvinkin vahvoja mielipiteitä vaaliva puoli, joka liikehtii välillä moraalin harmaalla alueella. Hän suhtautuu esimerkiksi aika suopeasti verimagiaan, tuohon hyvinkin uhkaavaan ja pahimmillaan vaaralliseen magian muotoon. Lisäksi hän on herkkyydestään huolimatta myös paikoin aika tunnekylmäkin. Mutta pohjimmiltaan Merrill on kiltti, kaikki huomioon ottava ja hieman höpsö hahmo. Omasta mielestäni hahmon persoonallisuus on jopa aavistuksen liioitellun hupsu ja suloinen, mutta toisaalta hänen kärkkäät mielipiteensä kompensoivat ainakin hieman tätä asiaa. Merrill on se hahmo, joka pysähtyy ihmettelemään kaupungin vilinää, kedon kukkia ja tähtitaivasta, mutta toisaalta hän ottaa myös riskejä, toimii välillä yllättävän itsekkäästi ja hieman kaoottisestikin. Kiinnostava hahmo siis, vaikkei lukeudu suosikkeihini, ja romancesta minulla ei ole niin mitään kokemusta, koska Hawkeni ei ole tainnut koskaan edes juuri heittää flirttiä Merrillin suuntaan.

 

Aveline

"A dangerous place, but if you're sure this is where you need to be, I'm with you."

Aveline on se rpg-pelien yksi tyypillinen arkkityyppi, lakia ja järjestystä noudattava hyvis (tunnetaan roolipelimaailmassa aateena/arvomaailmana, lawful good). Hän on kilpeä ja yhden käden asetta kantava warrior-nainen, joka on jollain tapaa kliseinen, mutta mielestäni myös todella mahtava ja yksi ehdoton companion-suosikkini. Aveline on järjestelmällinen, kylmähermoinen ja Hawken toilailuja tuomitseva hahmo, mutta silti hyväsydäminen ja yllättävän kärsivällinen, ottaen huomioon sen, miten järkyttäviä tapahtumaketjuja Hawke saa kumppaneineen välillä aikaan. Hahmolla on myös kiinnostava kasvutarina, vaikka hänen arvomaailmansa ei juuri matkan varrella muutukaan. Järjellä ajatteleva Aveline omistaa yllättävän tunteellisen ja herkän puolen, mihin pääsee tutustumaan varsinkin hänen henkilökohtaisen quest-sarjansa kautta. Kyseinen quest-sarja onkin yksi pelin suosikkejani. Aveline edustaa siis hieman turhankin stereotypista hahmotyyppiä, mutta hänet on kirjoitettu niin hyvin, ettei hahmo ole mielestäni millään tavalla puinen tai tylsä. Aveline on myös älyttömän lojaali, varsinkin jos saavutat hänen kanssaan ystävyyden.

 

Varric

"Have I mentioned that dwarves are lousy swimmers? Just... Keep that in mind before you talk to any drunk sailors."

Varric on kääpiö-rogue, jonka uniikki ja erikoinen Bianca-varsijousi on miehen suuri ylpeydenaihe. Varric toimii pelissä paikoittain kertojaäänenä, jonka juttuihin on välillä vaikea edes uskoa, sillä hän saattaa hieman värittää tiettyjen tapahtumien kulkua. Tarinoiden kertominen ja kirjoittaminen ovat hahmon intohimoja. Varric on huumorintajuinen, nokkela ja lojaali hahmo, josta tulee herkästi ystävyyssuhteessa Hawken tietynlainen bff. Varric on ehkä pidetyin companion koko pelissä ja hänen romanssinsa uupuminen on herättänyt monissa pettymystä. Itse olen aina nähnyt Varricin puhtaasti pelaajahahmon ystävänä, mutten yhtään ihmettele sitä, että näin karismaattinen hahmo on hurmannut väkeä ja saanut heidät kaipaamaan romanssin mahdollisuutta. Varric on hahmo, jolla on loistava tilannekomiikan taju, kyky keksiä kommentteja mihin tahansa aiheeseen ja tapa koittaa kohottaa tunnelmaa. Hän kunnioittaa aika poikkeuksetta jokaista muuta hahmoa, eikä ole mustavalkoisesti tiettyä mieltä kahtiajakoisista arvokysymyksistä. Kultainen keskitie on tämän hahmon periaate ja hänellä on myös maalaisjärkeä. Varric on yksinkertaisesti loistavasti kirjoitettu ja hyvin ääninäytelty hahmo.

 

Carver

"A hundred ways to run, and we choose backward. Whatever you say, but chasing an old name isn't really starting over."

Carver on Hawken veli, toinen Hawke-perheen kaksosista, joka on mukana heti pelin alussa perheen paetessa sodan tieltä. Hän on warrior-ihminen, erikoistuen ainakin alun perin kahden käden aseisiin. Carver on Fenrisin tapaan melko kyyninen ja epäileväinen, erityisesti maagien suhteen. Aistittavissa on ehkä tietynlaista sisaruskateuttakin, koska käy melko pian selväksi, että Carver ei suhtaudu siskoonsa/veljeensä kovin lämpimästi. Kritiikkiä saa milloin mistäkin ja hän ei tykkää niin yhtään, jos Hawke taputtelee maageja päähän jatkuvasti. Silti Carverilla on outo "heikko kohta" viattoman Merrillin suhteen, vaikka tämä onkin maagi. Tälle Carver näet juttelee yllättävän kiltisti ja kannustavasti. Kovan ulkokuorensa alla Carver on kuitenkin harkitseva, maltillinen ja empaattinenkin hahmo. Hänen tarinaansa mahtuu myös monenlaisia mutkia, jotka riippuvat paljolti pelaajan valinnoista. Omalla kohdallani eli pelityylini takia Carveria oli todella vaikea miellyttää. Silti pidän kovasti Carverista ja sisarussuhteet ovat kiinnostava osa peliä, koska perhe on välillä pahin ja sitä rataa.

 

Bethany

"You're a far better representative of the family than I would have been."

Bethany, toinen Hawken sisaruksista, on Circlen ulkopuolella elänyt maagi-ihminen. Bethany on perhearvoja ja maagien etuja tärkeänä pitävä hahmo, eli jälkimmäisen mielipiteensä osalta kaksosveljensä vastakohta. Siinä missä Carver haastaa pelaajahahmoa ja vaikuttaa välillä katkeraltakin, Bethany on kannustava ja sisarustaan kunnioittava sisko. Bethany on helläsydäminen ja kiltti hahmo, jolla on kuitenkin myös huumorintajua. Hän pohdiskelee myös taikuuden taustaa, omaa suhdettaan uskontoon ja sitä, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Jotta asiat eivät kuitenkaan olisi liian mustavalkoisia, Bethany suhtautuu qunareihin hyvin ennakkoluuloisesti ja inhoten, osittain kokemustensa takia. Hahmo tulee yleisesti ottaen hyvin toimeen muiden companioneiden kanssa, koska hän on kohtelias, empaattinen ja aidosti kiinnostunut muiden elämästä. Ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jopa Fenris on yllättävän kiltti Bethanya kohtaan.

 

Sebastian

"This is why the Chantry instituted the Circle in the first place. Mages need to be protected from themselves."

Sebastian on companion, joka on mukana pelissä ainostaan, jos omistat The Exiled Prince -dlc:n. Hän on jousta käyttävä rogue-ihminen, kuninkaallisen perheen vesa. Dlc:n kautta tarjolle tulee myös Sebastianin oma henkilökohtainen quest-sarja. Jännää irkku- tai skottiaksenttia hieman puhuva Sebastian on vakaasti uskonnollinen hahmo, joka ei voi sietää Chantrya loukkaavia valintoja (Chantry on yksi pelin uskonnollisista järjestäytymisistä). Joku muista hahmoista nimittääkin Sebastiania vitsikkäästi "kuoropojaksi", koska tällä on niin puhtoinen ja uskonnollinen arvomaailma. Sebastian on myös romanssin vaihtoehto, mutta vain naishahmolle. En itse koskaan päätynyt romanssiin hänen kanssaan, jokin ei vaan hahmossa kolahtanut. Lisäksi moni muu companion on mielesstäni kiinnostavampi yleisestikin, joten hän ei kulkenut mukanani kovinkaan paljoa. Sebastian on hieman kliseinen "prince charming" ja kirjaimellisesti prinssi, mikä saattaa olla ironinen juonikuvio, mutta ehkä myös hieman turhan stereotypista. Silti tämäkin hahmo on osa pelin hahmojen välistä dynamiikkaa ja Sebastianin ja muiden väliset keskustelut ovat aivan yhtä kiinnostavia, kuin muidenkin hahmojen.

 

***

Antamani arvosana pelille

 

 

Perustelut

Pyörittelin Dragon Age II:n arvosanaa mielessäni kahden ja puolen tai kolmen tähden välimaastossa. Pelissä on paljon hyvää, mutta myös niin paljon heikkouksia, etten raaski antaa sille kolmea tähteä, vaikka se melkein sen ansaitsisikin. Hahmot on kirjoitettu hyvin, pelissä esiintyvä, varsinkin companion-hahmojen välinen jutustelu on todella viihdyttävää ja hyvin kirjoitettua. Oma hahmo, Hawke, on kuitenkin liian valmis ja dialogivalinnat kankeita ja välillä turhauttavia. Pelin päätarina on ihan ok, mutta se voisi olla parempikin. Jotkut valinnat ovat kuitenkin aika mustavalkoisia tai niillä ei ole lopulta merkitystä. Tätä tietysti tapahtuu monissa videopeleissä, mutta tässä pelissä jotkut tähän ongelmaan liittyvät asiat olivat aidosti harmillisia.

Mitä tulee pelin teknisiin ja muihin kuin tarinallisiin asioihin, niissä on merkittäviä puutteita ja ne ovatkin se asia, mikä laskee pelin arvosanan kolmesta tähdestä pienemmäksi. Jos näitä asioita ei olisi pelissä niin paljon, arvosana voisi olla jopa neljä tähteä, ajatella! Kiirehditty tuotanto näkyy pelistä ulos vahvasti. Samoilla alueilla ravaaminen, turhan samankaltaiset sivuquestit, dungeonien putkijuoksu, taivaalta alas "laskuvarjolla" hyppäävät viholliset ja puuduttava taistelu. Kaikki asioita, jotka alkavat tympiä aika nopeasti. Onneksi studio, rahoittajat ja muut sentään tajusivat ottaa aikaa pelin seuraavan osan tekemiseen, vaikka senkin kanssa aikataulu ja toteutus oli lopulta katastrofi-ainesta (olen lukenut aiheesta ja ihan hirvittää, miten yleinen ilmiö on kyseessä videopelialalla). DA2:ssa nämä asiat kuitenkin ovat ilmeisen näkyvillä koko pelin ajan ja voin uskoa, että pelintekijöitäkin harmitti se, miten he joutuivat sullomaan niin hienosti kirjoitetun tarinan ja hahmot gameplayltaan ei niin mairittelevaan peliin.

Puutteistaan huolimatta DA2 on silti peli, josta nautin, vaikka sillä oli huonot ja turhauttavat hetkensä. Pelisarjan osana se on edelleen aika hyvä ja mielenkiintoinen, mutta yksittäisenä pelinä se on sarjan heikoin osa. DA2:ssa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta se tuntui DAO:n jälkeen irralliselta ja omituiselta. Silti olen iloinen siitä, että pelasin toisen pelin ja vaikken ole sen suurin ystävä, se lukeutuu silti minulle tärkeisiin videopeleihin.

Tämän artikkelin kirjoittaminenkin oli tavallaan kurjaa, koska minulla on ristiriitaisia tunteita koko peliin liittyen, enkä haluaisi kritisoida sitä kauheasti, mutten myöskään voi väittää, että se olisi mielestäni huikean hyvä. Siispä olen rehellinen. Ja tämän artikkelin kirjoittaminen olikin aika työläs prosessi, ihan jo pituutensa, mutta myös aiheen ja Dragon Age -sarjaan tuntemani rakkauden takia. Haluan panostaa tekstiin silloin, kun jokin peli on minulle tärkeä, vaikka peli ei olisikaan erinomainen. Ja tämän jälkeen on jossain kohtaa aika kirjoittaa seuraavasta osasta, DAI:sta, mutta sen aika tulee sitten kun tulee.

Yhteenvetona ennen kuvien lähteitä; Dragon Age II on peli, jonka hahmot, tarina ja mielenkiintoinen taustamaailma ovat hyvän rpg-pelin tärkeitä ominaisuuksia, jotka taas ovat omaan makuuni keskeinen osa hyvää pelikokemusta. Mutta pelin gameplayn puutteet ja jotkut dialogiin ja valintoihin liittyvät asiat laskivat pelikokemuksen tasoa merkittävästi. Jos pelisarja kiinnostaa, DA2:sta ei silti kannata jättää pelaamatta. Mutta jos se tökkii, sen yli voi hypätä. Seuraava osa, Dragon Age Inquisition, on taas hyvin erilainen toiseen verrattuna, vaikka sekin on jakanut mielipiteitä (niin kuin mikään peli ei jakaisi mielipiteitä, harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta). DA2 on siis osa sarjaa, muttei kuitenkaan edellytys seuraavan pelin pelaamiselle. Vaikka oma kokemukseni DA2:sta on hieman katkeransuloinen ja ristiriitainen, olen silti pelannut sen kahdesti (aloitus joskus myös kolmanteen kertaan) ja ihan syystä. Kaksi ja puoli tähteä tuntuu brutaalilta ja ehkä liiankin ankaralta, mutta menen silti tällä. Ainahan voin muuttaa mieltäni, jos haluan joskus vielä nostaa pelin arvosanaa, haha.

Loppuun vielä kuvalähteet, osa kuvista on omia screenshot-otoksia, mutta kuvia kaikesta, esimerkiksi hyviä kuvia hahmoista, en millään saanut saanut otettua, vaikka kuinka yritin.

***

Kuvien lähteet:

https://images7.alphacoders.com/445/445904.jpg

https://static0.gamerantimages.com/wordpress/wp-content/uploads/2021/03/dragon-age-2-arishok-1.jpg?q=50&fit=contain&w=1140&h=&dpr=1.5

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/8/85/Andersedited.png/revision/latest?cb=20110314022629

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/f/fa/Fenris_close.PNG/revision/latest?cb=20110405161306

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/5/5a/IsabelaDAII.png/revision/latest?cb=20110314015016

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/5/54/Merrill.png/revision/latest?cb=20140206211410&path-prefix=pl

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/9/94/Av01.png/revision/latest?cb=20110320013926

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/5/59/Varric.jpg/revision/latest/scale-to-width-down/1000?cb=20110217185229

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/6/6e/CARVER.jpg/revision/latest?cb=20110217042014

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/d/d7/Bethany_profile.jpg/revision/latest?cb=20140716192559

https://static.wikia.nocookie.net/dragonage/images/c/c2/Seb01.png/revision/latest?cb=20110324222346