Detroit: Become Human (jatkossa kirjoitan välillä DBH) on Quantic Dream -pelitalon viimeisin videopeli, jossa valinnat, tarina ja action ovat samassa paketissa. Quantic Dreamin aiempia pelejä ovat mm. Heavy Rain ja Beyond: Two Souls, ja näitä aiemmin pelanneena olin heti kiinnostunut DBH:sta.
Detroit: Become Human sijoittuu tulevaisuuden Detroit-kaupunkiin, mutta voisi päätellä, ettei peli sijoittuisi kovin kauas tulevaisuuteen. Ihmiselämä on muuttunut merkittävästi siitä asti, kun androideista on tullut yleinen osa ihmisten arkea ja he hoitavat ison osan työtehtävistä. Tämä on herättänyt kansassa myös tyytymättömyyttä, koska monet työpaikat ovat kadonneet androidien korvattua työntekijöitä. Kadut ovat siistit, kiitos androidien. Androidit hoitavat ihmisiä, koteja ja pihoja. Androidit työskentelevät luultavasti myös tehtaissa, ravintoloissa, asiakaspalvelussa ja käytännössä melkeinpä missä tahansa, jälkimmäisessä ainakin edistyksellisimmät mallit.
Pelin tarinaa kerrotaan kolmen androidin kautta ja heillä on jokaisella erilainen rooli ihmisyhteisössä. Pelin keskeisenä osana ovat pelaajan tekemät valinnat, joita mainostettiin ennen pelin julkaisua olevan enemmän kuin koskaan Quantic Dreamin pelissä. Ja tässä pelissä valinnat tuntuvat aidosti vaikuttavan ja se on jopa omin silmin nähtävissä. Peliä pelataan chapter-tyylisesti eri hahmoilla, ja jopa pienet valinnat avaavat erilaisia polkuja, eli ns. perhosefekti toteutuu tässä pelissä äärimmäisen hyvin. Tämän takia pelillä on myös aidosti uudelleenpeluuarvoa. Alla olevan kuvan esimerkissä kyse on pelin alkupuolen tapahtumasta, jossa ei ole useita loppuja, mutta myöhemmin vaiheet haarautuvat useisiin loppuihin.
Pelissä voit katsella flowchart-näkymää, jonka avulla on nähtävissä miten monet pienetkin asiat voivat luoda uusia tarinapolkuja. On hienoa, että tällaista tarjotaan pelaajille, koska joissakin peleissä herää epäilys, että valintoja on oikeasti vain pari, eivätkä niiden eroavaisuudet edes vaikuta juuri mihinkään. Pelin edetessä valintojen lopputulemat alkavat myös haarautua merkittävästi
Tässä kohtaa on syytä esitellä pelin hahmot, koska heidän roolinsa on keskeinen osa tarinaa ja tarina etenee heistä jokaisen rinnalla, pala palalta. Yksi androideista on poliisin työparina ja etsivänä työskentelevä Connor, joka on vakavasta työnkuvastaan huolimatta iloinen ja puhelias. Hän on ns. edistyksellinen malli, eli pystyy haastaviin tehtäviin ja on kehitetty edellisiä versioitaan paremmaksi. Toinen hahmoista on kodista ja lapsesta huolehtiva Kara, joka on herkkä ja kuuliainen. Hän on hyvin kiintynyt hoitamaansa lapseen ja tekee muutenkin kaiken moitteetta, mutta hänet omistava ihminen tuntuu olevan aina tyytymätön. Kolmas androidi taas on Markus, joka on henkilökohtainen avustaja pyörätuolissa olevalle vanhalle miehelle. Pelin alussa tulee ilmi, että heidän välinsä ovat yllättävän läheiset, ja mies todella arvostaa Markusta ja hänen apuaan. Taidetta rakastava ja luova mies kannustaa Markusta ajattelemaan itse ja luomaan omia mielipiteitä.
Sanavalmis Connor käy usein työparinsa hermoille, mutta hän on hyvää tarkoittava tyyppi ja haluaa hoitaa työnsä parhaansa mukaan. Connor muistuttaa jollain tasolla Twin Peaksin Dale Coopperia, mikä ei ole millään tavalla kielteinen asia
Kara on pelin alussa suorastaan aran oloinen, mutta pelin edetessä hän löytää rohkeutta ja sitkeyttä taistella tärkeänä pitämiensä asioiden eteen
Markus on vakava ja päämäärätietoinen hahmo, josta löytyy silti hyvin empaattisia piirteitä
Oma suosikkini hahmoista oli Markus (kuulemma epäsuosittu mielipide), ja toisena vahvana suosikkina olivat parivaljakko, Connor ja hänen työparinsa Hank. Heidän keskustelunsa olivat mielenkiintoisia ja Hankin yleinen inho androidin kanssa työskentelyä kohtaan oli kiinnostavaa. Kärttyinen Hank ei pidä siitä, että joutuu työskentelemään androidin kanssa, mutta Connor voi koittaa voittaa hänet puolelleen. Markuksesta pidin eniten siksi, että omasta mielestäni hänen osansa pelistä on kaikkein merkittävin ja riipaisevin. Hän on vahva, päättäväinen ja inspiroiva hahmo, jolla on selkein kasvutarina.
Seuraavaksi hieman pelin juonesta, mutta liikoja spoilaamatta. Alkuaseltema tuli jo kerrottua, mutta lisäyksenä siihen; Detroitin androidit ovat tarkasti ohjelmoituja, tiettyä tehtävää suorittavia, meilkeinpä palvelijoita, jotka hoitavat tehtävänsä, mutta eivät muuta juuri aloitteellisesti teekään. Jotain on kuitenkin tapahtunut, ja Connor alkaa tutkia kapinoivien androidien tapauksia. He ovat jostain syystä alkaneet kiertää tarkkaa ohjelmointiprotokollaa ja eivät enää teekään niin kuin käsketään. Pahimmillaan tämä aiheuttaa vaaratilanteita ihmisille, kun androidit kääntyvät isäntiään tai emäntiään vastaan.
Tässä kohtaa haluan taas antaa kunniamaininnan pelin soundtrackille. Jälleen, vau. Pelin soundtrack on ensinnäkin todella laadukas, mutta myös massiivinen ja tyyliltään välillä vaihteleva, koska jokaisen päähahmon kappaleet on tehnyt eri säveltäjä. Pidin erityisesti Markuksen kappaleista, koska ne olivat osa hyvin herkkiä, osa taas mahtipontisia. Nämä seuraavat olivat yhtiä suosikkejani:
Jälleen, jätä youtube-kommentit lukematta, ihmiset spoilaavat siellä
Tässä lyhyesti spoileriksi laskettava juonen jatkokuvaus, joten lue omalla vastuulla!
*************
Markuksen rooli on hyvin merkittävä androidien "heräämisen" suhteen. Hän on kolmesta hahmosta erityisesti se, joka alkaa tunnistaa järkyttävät epäkohdat androidien kohtelussa. Traumaattisen kokemuksen jälkeen hän kuulee ns. vastarintaliikkeestä ja lähtee etsimään sen tukikohtaa. Pelin edetessä hänen roolinsa on suuri androidien oikeuksien eteen taistelemisessa.
*************
Spoilerivaara ohi!
Pidin eniten DBH:ssa tarinasta, jonka teemana olivat alisteisessa asemassa olevat androidit. Voisi kuvitella, että mikäli meidän maailmassamme edetään siihen vaiheeseen, että androidit ja erilaiset robotit alkaisivat tehdä enemmän ja enemmän työtehtäviä, olisi hyvin todennäköistä, että ihmiset suhtautuisivat asiaan kahtiajakoisesti. Osa pitäisi asiaa hyvänä, koska esim. raskaat tai inhottavat työtehtävät, tai sellaiset joihin ei löydy riittävästi työntekijöitä, voitaisiin täyttää roboteilla. Toiset taas näkisivät asian uhaksi, kun jo nyt robotiikka on vienyt ihmisiltä työpaikkoja. DBH:ssa ihmiset pitävät androideja tunkeilijoina ja tavaroina, vaikka pelissä teknologia on mahdollistanut androidien kokevan ihmismäisen ja laajan tunneskaalaan. Ja juuri tunteet herättävät androidit heidän roolistaan vaan totella ja suoriutua. He ovat sittenkin tuntevia ja minäkuvan omaavia olentoja, eivätkä tyhjiä kuoria.
Esimerkki Connorin kohtaamasta aikarajoitetusta dialogivalinnasta, jossa valitaan keskustelun sävy. Välillä valinnat liittyvät toimintoihin tai puheenaiheisiin
Pelin tarina etenee dialogi- ja muilla valinnoilla, joista osan saa tehdä rauhassa ja osan aikarajoitetusti. Peli myös tallentaa koko ajan, joten harkintakyvyn pettäessä et pysty palaamaan muuttamaan valintojasi. Pelin grafiikat ovat erinomaiset ja ainakin päähahmot on animoitu ja toteutettu oikeiden näyttelijäkasvojen pohjalta. He ovat myös ääninäytelleet "omat" hahmonsa. Hahmot ja tarina ovat hyvin kirjoitettuja, eivätkä näyttely ja hahmon liikehdintä ole niin jäykköjä kuin esim. vielä Heavy Rainissa (pönkkö kävely ja "JAAAAASOOON", apua...).
Loppupohdinnaksi vielä ennen arvostelua ja sen perusteluja lisää mietteitäni; DBH:n teema on jokseenkin hyvin ajankohtainen, mikäli yhteiskuntamme etenee robotiikan hyödyntämisessä. Opiskeluaikanani pääsin näkemään sivusta sosiaalisten robottien kehitys- ja tutkimustyötä, ja niiden kenttä on todella kiehtova. Erilaiset uhkakuvat pyörivät silti varmasti ihmisten mielissä, koska sci-fi esittää robotit, androidit ja kyborgit usein kielteisessä valossa. Usein kipuillaan sen kanssa, kuinka paljon vapaata tahtoa voidaan antaa tekoälylle ja roboteille ilman riskejä. DBH lähestyy näitä teemoja mielestäni todella hienosti ja moniuloitteisesti. Se pistää miettimään sosiaalisten robottien/androidien kehittämiseen liittyviä haasteita.
Tekoälyn hyödyntämisen ja erityisesti sen liittäminen tunnepohjaiseen käytökseen olisi riskialtista. Toisaalta, jos tuntevat ja sosiaaliset robotit rajoitettaisiin olemaan vaan hyödyksi meille, vaikka he kokisivatkin myös kielteisiä tunteita ja esim. surua, eikö se olisi todella häiritsevää? Ja jos tuntevia olentoja sorretaan, se liippaisi aivan liian läheltä sitä, miten ihmiset ovat sortaneet ja edelleen sortavat joitakin ihmisryhmiä. Eli eettisiä kysymyksiä olisi paljon ja olisi vaara, että ihmiset tekisivät aika kammottavia valintoja.
Voi miettiä, olisiko tunteva kone enää kone, ja mitkä olisivat tuntevan ja ihmismäisen androidin tai muun robotin oikeudet. DBH antaa mahdollisuuden pohtia näitä teemoja, ja siksi pidin sen tarinasta ja asetelmasta erittäin paljon. Joku pelaa sitä varmasti puhtaasti "tämä on viihdettä" -tyylillä ja se on täysin ok, itse vaan pohdiskelevana tyyppinä tulkitsin peliä ja sen tarinaa aika syvällisellä tasolla ja jäin jälkikäteenkin miettimään niitä.
***
Arvosana
Perustelut
DBH on erinomainen peli. Sen tarina, grafiikat, musiikki ja tunnelma ovat kovaa tasoa. Voisin hyvin pelata DBH:n myös uudelleen, koska olisi kiinnotavaa nähdä, miten sen tarina haarautuisi hieman eri valinnoilla. Tarina on paikoin jännittävä, mutta samalla myös todella koskettava. Muistan, että jotkut pelin kohdat riipivät sydäntä, enkä muista vielä koskaan aiemmin liikuttuneeni androideja sisältävistä tarinoista samalla tavalla.
Jos jotain kielteistä pitää keksiä, niin ehkä jotkut valinnat ovat liian ilmiselvästi "I want to be the paragon!"/"I don't really care" -valintoja. Osa valinnoista on siis vähän mustavalkoisia tai ne on liian helppo tehdä. Toinen miinus tulee välillä kankeasta tai tylsästä gameplaysta. Vaikka pelin tarina on hyvä, sen lomassa on välillä vähän tyhjänpäiviseltä ja liian pitkältä tuntuvia jaksoja, joissa hahmo suorittaa jotain käytännöllistä tehtävää. Ei sinänsä haittaa, että niitä on, mutta ehkä ne voisivat olla lyhyempiä.
Yhteenvetona, nautin DBH:n pelaamisesta todella paljon. Se oli jollain tasolla hyvin uniikki pelikokemus. Tarina on vähän epätyypillinen (ainakin minun pelaamieni pelien pohjalta) ja valinnat olivat hyvin toteutettuja. Valintojen flowchart-tarkastelun mahdollisuus oli kiinnostava lisä valintojen tärkeyttä korostavaan peliin. Actionia ja tarinaa oli sopivassa rytmissä, ja pidin jokaisesta hahmosta omalla tavallaan. DBH on elokuvamainen kokemus, ja kuten muissakin hyvissä valinta-painotteisissa peleissä, pääset mukaan tarinaan ja elämään läpi koko sen tunneskaalan, jota tämä erinomainen peli tarjoaa.
***
Kuvien lähteet (yritän jatkossa laittaa, jollen laita omia screenshotteja)
https://www.gamespace.com/wp-content/uploads/2020/01/flowchart.jpg
https://www.thenerdmag.com/wp-content/uploads/2018/05/Connor-in-Detroit-Become-Human.jpg
https://www.mobygames.com/images/promo/original/1aa1b2ac8e8a44a09b755b4a6db797bf.jpg
https://www.thenerdmag.com/wp-content/uploads/2018/05/Markus-in-Detroit-Become-Human.jpg
https://gamefaqs.gamespot.com/a/faqs/41/75941-18.jpg
Kommentit